Itsenäisen Suoriutumisen Innovaatiokeskus ISAK toimii Karelia-ammattikorkeakoulun Luovan talouden keskuksen yhteydessä tuottaen hyvinvointialalle suunnattua, itsenäisen suoriutumisen edistämiseen liittyvää, käyttäjälähtöistä tutkimus-, kehittämis- ja palvelutoimintaa yhteistyössä yritysten, asiakasjärjestöjen ja muiden yhteistyötahojensa kanssa. Toimintaa toteutetaan alueellisten, valtakunnallisten sekä kansainvälisten kumppanuuksien ja verkostojen avulla.
Itsenäinen Suoriutuminen
Itsenäisellä suoriutumisella tarkoitetaan yksilön kykyä ja mahdollisuuksia selviytyä yhteisössä ja ympäristössään omaa päätösvaltaansa käyttäen, tasa-arvoisena yhteisönjäsenenä. Itsenäinen suoriutuminen muodostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta toimintakyvystä joka on suhteessa toimintaympäristöön, palveluihin sekä teknologiaan kattaen koko elinkaaren.
Esteettömyys
Esteettömyys on tila, joka mahdollistaa ihmiselle iästä, toimintakyvystä tai muista rajoittavista tekijöistä riippumatta tasavertaisen mahdollisuuden osallistua omista lähtökohdistaan oleellisiin asioihin. Tällaisia ovat esimerkiksi asuminen, julkiset palvelut, työelämä, opiskelu ja harrastukset. Esteettömyyteen liittyvät oleellisesti rakennettu ympäristö, tarvittava teknologia, palvelujen saavutettavuus sekä asenteet. Esteettömyydessä oleellista on, että hyvin toteutuessaan se luo kaikkien kannalta mahdollistavan, laadukkaan ja turvallisuutta edistävän lopputuloksen.








